Mökin laittaja


Nytpä tahdon olla ma
Pienen mökin laittaja:
Seinät kun saan valmihiksi,
Toisen pään teen kammariksi,
Päähän toiseen pirttisen,
Sievän, hauskan, puhtoisen.
P. J. Hannikainen

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pieniä tuotteita

Kahden eri kerhoilun tuloksena pirttiseen tuli lisää tavaraa. Kahvipurkkeja tarvitaan aina, jos ei kahville, sitten kaikelle muulle säilytettävälle kuivaruualle.


Hilma ja Hermanni ovat musiikki-ihmisiä, joten nuotit olivat oikein tervetullut lahja. Tosin näistä tuli palautetta, että ovat kyllä eri juhlapyhän lauluja.


Kakkuja ei kukaan vastusta, kuivakakkuja varsinkaan.


Niin, tai sitten unelmatorttuja tai cupcakeja.


Ja leivontaan tarvitaan kaikenlaista tarpeellista. Näistä voisi ainakin aloittaa.


Kiva, kun saa vähän lisää kaikenlaista tarviketta pirttiseen. 

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pirttisessä on elämää

Hilma ja Hermanni näyttävät jo asettuneet ihan asumaan pirttiseen. Elämän jälkiä näkyy olevan siellä sun täällä. Saappaat ovat jääneet kuistin ulkopuolelle, ettei tule kuraa sisään.


Kasvihuoneessakin on jo jotain kasvamassa. Hilman pitäisi kyllä pestä nuo lasit, näyttävät vähän talven jäljiltä olevan pesua vailla.


Taisi tulla Hilmalle väsy uurastamisen jälkeen, mukava keinutella keinussa ja lukea samalla. Näkyy Hermannikin ottavan aika lunkisti.


Isäntäväki vain lepäilee, vaikka olisi keittiössäkin jotain tarjolla.


On Hermanni tuonut ainakin polttopuita, jotta saa kahvipavut paahtaa brännärissä.


Parasta tietysti on katettu pöytä. Jo voisi isäntäväki siirtyä kamarista kahvittelemaan. Jospa sitten olisi aika tehdä tiskipöytää ja kuivauskaappia. Eikä näy ruokakomeroakaan missään.